Paul Martin Künnapuu järjesti ippon-ilotulituksen Iisalmen SM-kilpailuissa


Tämän vuoden nuorten judon SM-kilpailut oteltiin Iisalmessa hyvissä olosuhteissa Kankaan urheilutalossa lauantaina 9.2.2018. Suomen Mestaruuksista taisteli kaiken kaikkiaan 146 alle 18- ja alle 21-vuotiasta poikaa ja tyttöä.

Paul Martinin sarjassa P18-73 oli kymmenen kilpailijaa, joten otteluita tuli mukava määrä – kuusi ottelua odottaa voittajaansa.
Jo lämmittelyissä näkyi että Paul Martin on päättänyt ottaa omansa ja kirkastaa edellisvuoden SM pronssinsa. Hyvä keskittyminen ja luottamus itseensä ja omaan harjoitteluun antavat rennon päättäväisen ja luottavaisen olon.

Sarja käytiin tupla poolina. Molempiin pooleihin arvottiin viisi poikaa ja alkupoolista tulisi neljä ottelua. Paul Martin ei kauaa pooliotteluita otellut. Kuopion Jesse Ignatovich lensi selälleen 12 sekunnissa. Mikkelin Nooa Kotisalo taipui ajassa 1:11, Kiteen Egor Savenius läsähti selälleen 19 sekunnissa ja alkupoolin viimeisessä ottelussa Someron Lauri Uotila katseli hallin kattoa vajaan minuutin ottelun jälkeen. Tyrmäävä alku!

Semifinaalissa vastaan tuli Nokian Samuel Terno. Voittaja menee finaaliin ja hävinneelle pronssimitali. Samuel lensi selälleen ensimmäisestä hajimesta ja Paul-Martin finaaliin johon vastustajaksi tulee toisen poolin voittaja Kajaanin Sami Rönty.

Kilpailupäivänä usein ensimmäinen ottelu ja viimeinen ottelu ovat vaikeita. Paul-Martinin keskittyminen ei herpaantunut tänään. Finaali noudatti päivän käsikirjoitusta. Ensimmäisestä hajimesta otehallinta, paikan rakentaminen ja räjähtävä heitto ajassa 0:21 ja Suomen Mestaruus Espooseen!!!

Paul Martinin päivä oli täydellinen. Jokainen ottelu päättyi hienoon heittoon – joka ottelussa eri heitto! Selvästi näkee että harjoittelu aikuisten miesten kanssa on antanut kovuutta ja lajivoimaa. Potkunyrkkeilyharjoittelu taas tuo mukavaa terävyyttä otetaisteluun ja sähäkkyyttä jalkoihin.

Kisat olivat hyvin järjestetyt. SM-arvokkuutta toivat avajaisten kaksi lyhyttä puhetta, jotka pitivät Iisalmen kaupunginjohtaja sekä judoliiton puheenjohtaja. Nätti tanssiesitys ja livenä laulettu maammelaulu kruunasi kisojen avajaiset. Kiitokset Iisalmen Judoseura.

Teksti: Erkki Jokikokko