Paul-Martinille pronssia U18 SM-kisoissa Vantaalla


Viime viikonloppuna oteltiin Vantaan Tikkurilassa judon nuorten SM-mitaleista. Judo-Kanista osallistuivat tällä kertaa Paul-Martin Künnapuu ja Maksim Andronenkov alle 18-vuotiaiden poikien sarjoihin. Paul-Martin otteli alle 73-kiloisten sarjassa ja Maksim yli 81-kiloisissa.

Paul-Martin oli sairastellut ennen kisoja, joten ilmassa oli hieman kysymysmerkkejä siitä, mihin päivän kunto kovassa sarjassa riittäisi. Paul-Martinin ensimmäinen ottelu Kirkkonummen Judoseuran Vili Vehmasta vastaan oli taisaista vääntöä alusta loppuun asti. Kumpikaan ei saanut varsinaisella otteluajalla pistesuorituksia, joten ottelussa mentiin jatkoajalle. Jatkoaikaakin oteltiin yli kolme minuuttia, ennen kuin Paul-Martin sai vastustajansa tiukkaan sidontaan, josta ei ollut enää pakenemista.

Toisessa ottelussaan Paul-Martin kohtasi Vantaan Jukaran Konsta Koiviston, joka tiedettiin vahvaksi etenkin mattojudossa. Ottelussa oli panoksena pääsy sarjan finaaliin. Vaikka Paul-Martin tekikin kovasti töitä saadakseen voittaakseen ottelun, sai Koivisto aikaan ottelun ainoan pistesuorituksen ja eteni finaaliin. Paul-Martinilla oli edessään pronssiottelu, jossa vastaan asettui Helsingin Meido-Kanin Artur Khaziev. Pronssiottelu kulki Paul-Martinin hallinnassa, vaikka Khazievillakin oli pari hyvää heittopaikkaa. Paul-Martin yllätti vastustajansa – ja myös valmentajansa – upealla ipponin arvoisella tomoenage-uhrautumisheitolla. Näin Paul-Martin voitti komeasti pronssia, joka on hänen ensimmäinen nuorten SM-mitalinsa.

Ensimmäisiin nuorten SM-kilpailuihinsa osallistunut Maksim Andronenkov lähti ottelemaan kovalla asenteella, kuten häneltä saattoikin odottaa. Tällä kertaa kova taistelu ei kuitenkaan riittänyt ja Maksim jäi ilman otteluvoittoja . Maksimille SM-kilpailut olivat pettymyksestä huolimatta tärkeä juttu judossa kehittymisen kannalta, sillä nyt hän tietää entistä paremmin, mitä asioita on harjoiteltava enemmän ja kovempaa.