Judohistoria


jigorokano
Jigoro Kano

  Judon perustaja Jigoro Kano syntyi vuonna 1860 Mikagen kaupungissa, Japanissa. 17-vuotiaana hän aloitti opintonsa keisarillisessa yliopistossa ja suoritti oppiarvon yhteiskuntapoliittisissa aineissa. Sen jälkeen hän siirtyi kasvatusopilliseen tiedekuntaan ja suoritti oppiarvon sielläkin sekä väitteli myöhemmin tohtoriksi filosofiassa. Myöhemmin Jigoro Kanosta tuli aatelisen koulun rehtori ja professori.

  Jigoro Kano oli japanilaiseksikin pieni rakeenteeltaan ja kärsi opiskeluaikanaan vahvempien opiskelutovereiden häneen kohdistamasta kiusaamisesta. Hän kuuli ju-jitsusta ja päätti alkaa opiskella sitä. Mutta tänä japanin yhteiskunnallisen murroksen aikana, mikä seurasi Japanin avautumisesta lännelle ja samurai-luokan käymisestä tarpeettomaksi, ei ollut helppoa löytää opettajaa. Miekan kanto oli virallisesti kielletty ja monet ju-jitsu-mestarit olivat siirtyneet toisiin ammatteihin. Jigoro Kano tapasi lopulta Teinosuki Yagin, joka opetti hänelle ju-jitsun alkeet. Sen jälkeen hän opiskeli myös monien muiden kuuluisien koulukuntien mestareiden opissa ja saavutti vähitellen tason, jota tähän mennessä ei kellään ollut.

jigorokano2

  Yhdistämällä oppimastaan parhaat ominaisuudet ja omat oivalluksensa ja keksintönsä hän kehitti uuden systeemin fyysisen ja henkisen kunnon harjoittamiseksi sekä myös kilpailujen voittamiseksi. Erotukseksi ju-jitsusta Jigoro Kano jätti tekniikoista kokonaan pois vastustajaa vahingoittavat tekniikat kuten potkut ja lyönnit. Lajin hän risti Kodokan Judoksi. Judo tarkoittaa suomen kielelle käännettynä joustavaa tietä. Judossa vastustajan voimakasta hyökkäysliikettä käytetään hyväksi puolustautuessa.

jigorokano3
Jigoro Kanon v. 1882 perustama judokoulu Kodokan.

  Yleisen hyväksynnän lajilleen Jigoro Kano sai, kun vuonna 1886 Japanin opetusministeriö järjesti eri koulukuntien välisen kilpailun. Kilpailun perusteella järjestettäisiin kouluopetus. Tulos oli selvä: Jigoro Kanon 15-henkinen joukkue saavutti 13 voittoa kahden päättyessä ratkaisemattomaan. Siitä lähtien on kiinnostus judosta levinnyt nopeasti myös muualle maailmaan.

  Olympialaisiin judo hyväksyttiin ensimmäistä kertaa näytöslajina vuonna 1964 Tokion olympialaisissa, josta lähtien se on pysyvästi jäänyt olympialajiksi.